Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q3/2011:

Maksukäyttäytyminen kääntyi heikompaan suuntaan

Vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä perinnän kohteena oli 6,50 prosenttia kaikista Suomessa toimivista yrityksistä ja yhteisöistä. Perinnän kohteena oli yhteensä 28 137 yritystä, eli 1485 yritystä enemmän kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä. Maksuviivetutkimuksen tiedot perustuvat JM Tiedon ja Intrum Justitian Asiakasvalinta.fi-verkkotietopalveluun.

Yritysten maksukäyttäytyminen heikentynyt lähes kaikissa kokoluokissa

Vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä perinnän kohteena oli yhteensä 30 553 yritystä. Perinnän kohteena olleista yrityksistä oli syyskuun loppuun mennessä ehtinyt lopettamaan toimintansa jo 2 416 yritystä, joista 634 konkurssiin. Edelleen toimivista yrityksistä 6,50 prosenttia (28 137 yritystä) oli perinnän kohteena vuoden kolmannella neljänneksellä.

Perinnän kohteena olevien yritysten määrä oli kasvanut lähes kaikissa kokoluokissa vuoden takaiseen verrattuna. Vain 5-9 työntekijän yrityksissä perinnän kohteena olevien yritysten osuus laski hieman (-147 yritystä). Perinnän kohteena olevien yritysten suhteellinen osuus kasvoi eniten 10 - 19 työntekijän yritysryhmässä, jossa kasvua oli viidenneksen verran vuoden takaiseen verrattuna.

Kiinteistöalan kehitys huolestuttavaa

Perinnän kohteena olevien yritysten suhteellinen osuus oli vuoden kolmannella neljänneksellä korkein majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, jossa perinnän kohteena oli 10,46 prosenttia toimialan yrityksistä. Perinnän kohteena olevien yritysten osuus oli korkea myös rakentamisessa (9,90 %), tukku- ja vähittäiskaupassa (9,32 %) sekä kiinteistöalan toiminnassa (9,27 %).

Kiinteistöalan kehitys on huolestuttavaa, sillä perinnän kohteena olevien yritysten määrä on kasvanut yli kolmanneksella (36,08 %) viime vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Perinnän kohteena olevien yritysten osuus oli noussut selvästi myös ohjelmisto- ja tietopalveluissa (+9,97 %), liike-elämälle erikoistuneissa palveluissa (6,53 %) sekä rakentamisessa (6,53 %). Ohjelmisto- ja tietopalveluiden sekä liike-elämän palveluiden osalta yritysten maksukäyttäytyminen on kuitenkin vielä hyvällä tasolla muihin toimialaryhmiin verrattuna.

Suhteellisesti vähiten perinnän kohteena olevia yrityksiä oli edelleen alkutuotannossa (1,41 %).Yritysten maksukäyttäytyminen heikentynyt 16 maakunnassa

Yritysten maksukäyttäytyminen heikentynyt 16 maakunnassa

Perinnän kohteena olevien yritysten määrä oli kasvanut viime vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna peräti 16 maakunnassa. Yli 10 prosentilla perinnän kohteena olevien yritysten määrä oli kasvanut Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa. Perinnän kohteena olevien yritysten määrä oli laskenut eniten Satakunnassa (-4,78 %) sekä Pohjois-Karjalassa (-3,53 %).

Eniten perinnän kohteena olevia yrityksiä maakunnan yritysmäärään suhteutettuna oli Uudellamaalla (7,96 %), Päijät-Hämeessä (7,32 %) sekä Kanta-Hämeessä (7,14 %). Suhteellisesti vähiten perinnän kohteena olevia yrityksiä oli edelleen Pohjanmaan maakunnassa.

Lisätietoja:

JM Tieto Oy
Marko Viljanen
Puh. 041-5340051
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Intrum Justitia Oy
Juha Iskala
puh: 050-3706333
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Anu Peltola, Intrum Justitia Oy, 050 447 7676.

Intrum Justitia –konserni on Euroopan johtava asiakashallintapalveluiden asiantuntija, joka parantaa palveluillaan toimeksiantajiensa rahankiertoa ja pitkän aikavälin kannattavuutta. Sen palveluksessa on 3 100 henkilöä 22 maassa, ja sen liikevaihto on 394,7 miljoonaa euroa. Suomessa Intrum Justitialla on yli 400 työntekijää.
www.intrum.fi

JM Tieto Oy on asiantuntijaorganisaatio, joka keskittyy BtoB–liiketoiminnan kehittämiseen innovatiivisilla asiakashankinnan ja –hallinnan sekä johtamisen ratkaisuilla. JM Tieto työllistää Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä yhteensä 50 asiantuntijaa.
www.jmtieto.fi