Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q4/2011:Yritysten maksuviiveet lisääntyneet selvästi vuoden lopussaPerinnän kohteena olevien yritysten määrä kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä peräti 19,31 prosentilla vuoden 2010 viimeiseen neljännekseen verrattuna. Vuosi 2011 oli kaksijakoinen, sillä vielä alkuvuodesta perinnän kohteena olevien yritysten määrä oli selvässä laskussa vuoden takaiseen verrattuna. Maksuviivetutkimuksen tiedot perustuvat Intrum Justitian ja JM Tiedon Asiakasvalinta.fi-tietopalveluun. Yritysten maksuviiveet lisääntyivät kaiken kokoisissa yrityksissäVuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä perinnän kohteena oli yhteensä 29 426 yritystä, joista toimintaansa vuoden lopussa jatkoi vielä 26 665 yritystä. Perinnän kohteena oli siten loka-joulukuussa 6,19 prosenttia Suomen koko yritys- ja yhteisökannasta. Kaikkiaan vuoden 2011 aikana perinnän kohteena oli yhteensä 64 582 yritystä (vuonna 2010 yhteensä 61 878 yritystä). Perinnän kohteena olevien yritysten määrä oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä kasvanut kaikissa kokoluokissa vuoden takaiseen verrattuna. Nopeimmin perinnän kohteena olevien yritysten määrä kasvoi 5-9 työntekijän yrityksissä, lähes 34 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna. Kehitys on huolestuttavaa, koska pienemmissä yrityksissä kyseessä on useimmiten juuri yrityksen maksuvalmiuteen – ei niinkään maksumoraaliin- liittyvät ongelmat. Eniten maksuviiveitä majoitus- ja ravitsemistoiminnassaPerinnän kohteena olevien yritysten osuus oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä korkein majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, jossa perinnän kohteena oli 12,19 prosenttia toimialan yrityksistä. Perinnän kohteena olevien yritysten osuus oli korkea myös kiinteistöalan toiminnassa (9,83 %), tukku- ja vähittäiskaupassa (9,12 %) sekä rakentamisessa (8,98 %). Perinnän kohteena olevien yritysten määrä kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä eniten Päijät-Hämeessä (+37,09 %). Myös Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakunnissa perinnän kohteena olevien yritysten määrä nousi yli viidenneksellä vuoden takaiseen verrattuna. Vuoden viimeisellä neljänneksellä eniten perinnän kohteena olevia yrityksiä maakunnan yritysmäärään suhteutettuna oli Päijät-Hämeessä (7,77 %) ja Uudellamaalla (7,43 %). Suhteellisesti vähiten perinnän kohteena olevia yrityksiä oli edelleen Pohjanmaan maakunnassa (3,66 %). Lisätietoja:JM Tieto Oy Intrum Justitia Oy Haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Katja Luotola, Intrum Justitia Oy, 050 302 5639. Intrum Justitia –konserni on Euroopan johtava asiakashallintapalveluiden asiantuntija, joka parantaa palveluillaan toimeksiantajiensa rahankiertoa ja pitkän aikavälin kannattavuutta. Sen palveluksessa on 3 100 henkilöä 22 maassa, ja sen liikevaihto on 394,7 miljoonaa euroa. Suomessa Intrum Justitialla on yli 400 työntekijää. JM Tieto Oy on asiantuntijaorganisaatio, joka keskittyy BtoB–liiketoiminnan kehittämiseen innovatiivisilla asiakashankinnan ja –hallinnan sekä johtamisen ratkaisuilla. JM Tieto työllistää Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä yhteensä 50 asiantuntijaa. |


